keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

UUSIA KOIRIA NÄKÖKENTÄSSÄ

Koiramääräni on taas kasvanut muutamalla veijarilla, ja ajattelin varsin oleelliseksi asiaksi kirjoittaa näistä tolloista ja touhottajistamme. Waoriin saapui hiljattain kaksi uutta koiraa, ja kolmaskin on jo mahdollisesti tulossa. Lisäksi olen tehnyt alustavan varauksen kahteen shelttipentueeseen, joista toivon mukaan syntyy pentu minullekin! Näistä voin kertoa myöhemmin lisää, kunhan saan hieman varmistusta asiaan.

Tänään syntynyt Bordersky Kep on uusin tulokkaamme. Upea tricolor-värinen pentu on utelias ja rohkea, vanhempien koirien mielestä varmasti myös erittäin ärsyttävä. Kep tykkää roikkua erityisesti Skidin ja Falcon mukana. Toivottavasti isommat pojat sitä jaksavat ja opettavat sille käytöstapoja päivä päivältä enemmän. Kepin kanssa on tarkoitus tähdätä kisakentille heti kun uskon sen olevan siihen valmis. Tokon perusasioita alamme heti opetella ja totutan pentua kaikkiin treenaukseen liittyviin asioihin. Jo nyt Kep vaikuttaa lupaavalta kisakoiralta, kunhan sen päähän saa taottua hieman järkeä riehakkaiden leikkien keskelle!

Turrilaa selatessa huomasin ilmoituksen parivuotiaasta myynnissä olevasta bcnartusta, VF Bouncing Bizkitistä. Vaikka olinkin juuri varannut pennun, en voinut vastustaa tytön ihanaa sukua (ja ehkä vähän väriäkin...) Mietin pitkään mahtuisiko Loox muuttamaan luoksemme, mutta sain lopulta tehtyä päätöksen - kyllä meille aina yksi bortsu lisää mahtuisi! Loox on sopetunut laumaamme erinomaisesti ja saanut kivoja koirakavereita. Looxin kanssa on tarkoitus jatkaa tokossa kisaamista ja aloittaa paimennuksessa ja palveluksessa kilpaileminen. Loox on valmiiksi hyvin koulutettu, joten se pääsee heti kisakentille.

Kisakentiltä saimme juuri yhden merkittävän tuloksen. Mandy (Haovc Requeim For a Lightweight) nimittäin valioitui tokosta 22.03. Kisapäivän aamuna tunsin Mandyn olevan jo hyvässä vireessä. Ajattelin, että kisa menisi oikein hyvin tehdessämme lenkkiä kauniissa aamusarasteessa. En kuitenkaan olisi ikinä odottanut, että Mandy saisi oikein ykköstuloksen ja vielä valioituisikin. Voin vain sanoa, että tämä koira pystyy kyllä mihin vain!

torstai 3. maaliskuuta 2011

VIRTUAALIPAIMENKOIRILLENI OMA BLOGI!

Blogin perustaminen virtuaalikenneleilleni on ollut jo pitkään harkinnassa. Tuntui kuitenkin työläältä tehdä jokaiselle kennelille oma blogi, joten aloitin pienoisen yhdistysprojektin. Waor, Harmony ja Cástodial sopivat kasvatusroduiltaan loistavasti yhteen, joten ne sopivat varmasti saman blogin alle koirineen. Tervetuloa lukemaan toivottavasti viihtyisää blogiamme!